Kiitos facebookin, on blogin päivittäminen jäänyt - jokusen vuoden päähän... Mutta koska kuitenkin tahdon pitää tämänkin hengissä ja koska olen aina tykännyt kirjoittaa, taidan tehdä yhteenvedon menneestä vuodesta ja sen koiraharrastelusta.

Eihän vuosi 2013 mitään ihmeitä sisällään pitänyt, kovasti muistella saa ja koiranettiä tutkailla, jotta tekemiset ja tekemättä jättämiset mieleen muistuvat... Näköjään sitä aloitettiin taas minulle perinteisen talvikoomakoirailukauden jälkeen näyttelykäynnillä Halsualla ja koska TipanenPipanen oli jo valionarvonsa saanut eikä odotuksia sen suuremmasta menestyksestä ollut eikä ole vieläkään, lähdin Konstan kanssa kaksin.  Kipinän Markku antoi sentään ERIn, mutta siihen se jäikin. Konstassa on omat huonot puolensa, tiedän minä sen, enkä ole niistä koskaan vaiennut, periaatteessahan Konsta on kaunis, ainakin minusta, mutta häntä on se suurin ongelma. Konstan korkea häntä ei johdu urosmaisesta pullistelusta, eikä siihen juuri voi vaikuttaa, sillä omassa pihassakin rennosti liikkuessaan häntä nousee ylös ja kippuralle - ja haittaa suuresti minunkin silmääni. Toinen ongelma, joka tosin ei ole koskaan ollut kehässä ongelma, on flippaava korva. Kun korvaa vähän teipataan ennen näyttelyä kotona ja hierotaan se lämpimäksi näyttelypaikalla, se kehän ajan on ihan kauniisti. Mutta ennen kuin autolle ehditään, on korva taas iloisesti kippuralla. Toisen etujalan sukkakin nousee hieman korkeammalle kuin mitä rotumääritelmä antaa ymmärtää sallituksi, mutta se on taas ihan tuomarista kiinni haittaako se vai ei, yleensä ei.

Miksi tämän nyt aloitin Konstan virheistä kirjoittamalla, no siksi, että yksi vuoden 2013 tavoitteista oli yrittää saavuttaa Konstallekin ne kaksi puuttuvaa sertiä, yhdenhän kun se kuitenkin kaikista virheistään huolimatta on onnistunut näyttelyistä saavuttamaan. Voin kyllä paljastaa jo nyt, että tätä tavoitetta ei saavutettu ja tuskin koskaan saavutetaankaan ja näyttelyuran jatkuminen kovin pitkään saattaa olla kovastikin vaakalaudalla - voi hyvinkin olla, että ylimääräinen painolasti Konstan takajalkojen välistä kun saattaa hyvinkin hetkenä minä hyvänsä tipahtaa, siihen ei tarvita kuin se yksi puhelinsoitto luottoeläinlääkärillemme...

Mutta, alkuvuoden huippujuttu oli, kun ihanaiset ja viitseliäät pentuesisarusten omistajat järjestivät Jadored´sien "luokkakokouksen". Siellä sitä oli papunen poikineen eikun Itunen lapsineen ja muutama muukin Jadored´s kennelnimellä varustettu tolleri. Ja otettiin kuvia edestä ja takaa ja sivusta ja vierestä ja vierekkäin ja kasassa ja erilaisissa kokoonpanoissa. Verrattiin luonteita ja tapoja ja yhtäläisyyksiä löydettiin ja vertaistukea saatiin ja meillä kaikilla oli niiiiin mukavaa! Koulutustakin oli järjestetty ja vähäsen siinä noudettiin mutta enemmänkin Tiltun kanssa tokoiltiin ja saatiin toivottua intoa treenaukseen, jotta myös toinen tavoite - Tiltun toko avo1-tulos  - kesän aikana saavutettaisiin.

Konsta kippurakorvineen Jadored´s-päivillä 2013. Kuva Hanna Kivijärvi

Seuraaviin näytelmiin matkasimme pörröisessä perroseurassa Seinäjoelle toukokuussa ja nyt oli mukana koko punainen poppoo ja handlauksesta innostunut tyttäreni Tessa. Kun ei Tiltun kanssa enää niitä kehätavoitteita ole ja se on myös mukava ja helppo esitettävä, onkin siinä loistava harrastuskoira 11-vuotiaalle - toki tietysti hiljaa harmittelen, etten saa enää ehkä ikinä viedä kehään iloista rakasta mielellään esiintyvää koiraani... Konstan kanssa kehässä ei ole laisinkaan niin hauskaa, Konstaa ei ehkä mikään vähempää kiinnosta kuin näyttelykehässä esiintyminen, miksi siis vieläkään se painolasti ei ole pudonnut, kysyn vaan?

Ihana Tiltu, tämäkin Hannan kuvaamana Jadored´s-päiviltä

 

Seinäjoelta Mattilan Paavolta sai Konsta EH:n ja Tiltun Tessa esitti toiseksi parhaaksi nartuksi SA:n kera.

Joka kesän pakollinen punainen tapahtuma eli tollerileiri on meille muodostunut tyttöjen viikonlopuksi ja yhdeksi kesän kohokohdista ja näinhän se oli jälleen. Auto täyteen tyttöjä - niin ja Konsta - ja kohti Himosta. Tällä kertaa leirin ohjelma oli minulle aiemmista vuosista poikkeava, ei laisinkaan metsään lähtöjä vaan tokoa täynnä koko viikonloppu. Ja mukavaahan se oli niinkin :-)

Tässä vaiheessa mennään kesän 2013 varsinaiseen tavoitteeseen. Kun Konsta pitkän ja kivisen tien jälkeen viimein oli ne taipumuksensa esittänyt ja Nou1-tuloksen saavuttanut, oli minulle jo aika lailla selvää, että sitä nome-koiraa ei Konstasta tule. Luonnetesti vahvisti kaikki ajatukseni, jos koiralla kerran nenä on niin suuressa roolissa, että kaikki muu on yhdentekevää niin kai ainoa mahdollisuus sen koiran kanssa harrastaa on käyttää sitä nenää hyödykseen. Joten vaikka aina olin mejän harrastamista pitänyt vaivalloisena ja työläänä, niin mejämetsään nyt vain tieni kulki. Ja kaikkihan on opeteltava kantapään kautta, miten huvittava ihminen voi vailla kunnon ohjausta ollakaan...

Ensimmäisen lyhyen jäljen vedin Konstalle tuohon lähimetsään jo syksyllä 2012, eikä sen jäljestäminen jättänyt minkäänlaista epäselvyyttä siitä, että juuri se on Konstan laji. Tyhmyyksissäni ensimmäisen jäljen päähän jätin kaadoksi damin, joka jätettiin kyllä aivan huomiotta jäljen jatkumista etsien. No joo, jälkikoirahan se siis on, sitä sitten.  Mutta ihminen ja eritoten minä, on laiska ja saamaton, jälki olisi pitänyt tehdä ja pitänyt tehdä, mutta aina se vain jäi tekemättä, kerran jopa onneksi kun suunnittelemassani jälkimaastossa oli samaisena aamuna kun vesisateen vuoksi jäin sohvalle nyhjäämään tavattu iso nalle, hui!

Vihdoin koitti kuitenkin kesäloma ja jos ei Kynäsniemessä, keskellä ei mitään,  saa aikaiseksi yhtä jälkeä vetää niin ei sitten missään. Ja minähän tein jäljen, jonka Konsta jäljesti suvereenisti ja kovaa ja koska olin lukenut, ettei jäljellä ohjaaja saa koiraa häiritä, niin en muuten kyllä sanaakaan sanonut sen jälkeen kun koira nenänsä jäljen alkuun painoi... Toisenkin jäljen tein ja ajoin, niin ja sitten ilmoitin kokeisiin...

Yksiin kokeisiin olisin peruutuspaikalle päässyt, mutta ongelmia tuotti pieni kuljetustekninen ongelma, nimittäin se, että olimme Porissa ja seuraavana aamuna olisi pitänyt olla Maaningalla jäljen teossa, joten sen paikan jouduin antamaan eteenpäin. Mutta enhän olisi hullu, jollen olisi jo samantien uutta koeanomusta laittanut eteenpäin.

Ehti kuitenkin kesä jo melkein mennä, kunnes tapani mukaan sain loppukesän kohtauksen ja onnistuin järjestämään itselleni koiramaista aktiviteettiä yhdeksänä peräkkäisenä viikonloppuna... Tosin ensimmäisen näistä vietin Porin koiranäyttelyssä ja ilman omia koiria, mutta lasketaanhan serkunkin koira?

3.8. oltiin näytelmissä Iisalmessa, Konsta esiintyi (laahusti) kehässä sileän ERIn verran ja Tiltu ja Tessa osallistuivat junior handler-kehään sijoittumalla 10-12-vuotiaiden ryhmässä kolmansiksi ja voittaen hienoimman tässä talossa koskaan nähdyn ruusukkeen.

Tiltun ja Tessan JH-saavutus

Ja sitten seurasi kesän vaikuttavin, opettavin ja innostavin viikonloppu, pääsimme Konstan kanssa mejä-kokeisiin. Eikä riemulla rajaa, kun huomasin samaan kokeeseen osallistuvan myös The Jadoredsin eli koirieni kasvattajan, kokeneen mejäilijän. Arvata saattaa, että sain Ninan parikseni jäljentekoon ja siten sain myös perusteellisen ja erittäin tarpeellisen opetuksen jäljenteon saloihin, siis aivan huippua! Ja innostuin niin, että tuskin nahoissani pysyin, minä osasin käyttää kompassia! Metsässä kulkeminen on ihanaa! Jäljentekeminen ja opastaminenkin on hauskaa! Mejäily on mahtavaaa!

Mejä-varustus lähtövalmiina :-)

No joo, kovin hyvin ei Konstalle kuitenkaan elämänsä ensimmäisellä virallisella jäljellä käynyt, harhautui heti alkuunsa jonkin tunnistamattoman jäljille ja jäi sitten niille ja vaille tulosta. Enkä asiassa ainakaan auttanut sillä, etten todellakaan osannut ohjauspätkää hyödykseni käyttää, vaan tyylini oli "jäljen alussa suu kiinni ja narun päästä tukevasti kiiinni, näillä mennään ja kovaa". Ja aika lahjakkaasti taisin Konstan pään myös sekoittaa antamalla "etsi"-käskyn kun sain koiran takaisin jäljelle avustaa. Siis nouto-käskyn, varsin viisasta. Hyvin lähti sitten etsimään jotain noudettavaa, minne sattuu sitä jotain tunnistamattomaksi jäänyttä  etsien, hyvä minä! Mutta kytö jäljelle jäi, meille molemmille.

Seuraavana viikonloppuna suunnistin Tiltun kanssa tokoon, sillä enhän minä tokon treenaamiseen saa puhtia, ennenkuin käyn ainakin kerran itseni kehässä nolaamassa... Ei se tosin ihan niin surkeasti mennyt, 141,5 pistettä ja taisi ainakin yksi nollakin mahtua joukkoon mukaan. Kuitenkin, ei niin paha, ei edes videolta katsottuna... Joten ei muuta kuin pökköä pesään  ja uutta yritystä, mutta Suonenjoki seuraavana viikonloppuna ei ollut meitä varten, tuloksena 124 pistettä - ja ehkä vähän treeni-intoa lisää...

Sitten Suonenjoelle näyttelyihin, jälleen perroisessa seurassa. Eipä olisi kyllä kannattanut vaivautua, Konstalle T ja ensimmäinen kerta tälle kaudelle kun syynä oli liika valkoinen. Ja häntä tietysti.  Tiltu ja Tessa kuitenkin jatkoivat samaa linjaa, PN2 ja SA, hyvä Tessa!

Tästä viikko ja jälleen löysin itseni metsästä, tällä kertaa Jyväskylän tienoilta, veripulloa kantaen, hirvikärpäsiä päässä ja pyykkipoikia metsään ripustellen ja edelleen intoa täynnä. Tälle välille mahtui kyllä useampikin harjoitusjälki, uudesta taidostani riemuissani vedin jälkiä metsään ihan kompassin kanssa iltapuhteina ja houkuttelin lapsiparkanikin mukaan hirvikärpästen syötiksi. Myös luottokasvattaja veti Konstalle harjoitusjäljen, joten johtuiko sitten siitä, että vieraankin tekemä jälki oli alla, että sorkka suussa metsästä palattiin ja Avo1 tulokseksi kirjattiin! Pisteitä kertyi juuri se ykköseen vaadittu 40, sillä aivan tyylipuhtaasti ei tämäkään jälki mennyt, makauksia jäi merkkaamatta ja yksi lievä harhautuminenkin matkaan mahtui. Harjoitusta harjoitusta ja lisää kokeita :-)

Ja vielä ehdittiin Vimpeliin tokoilemaan ja täytyy myöntää, että Vimpeli on ollut Tiltun tokoilulle otollinen paikkakunta. 2007 kävimme alokastokoilemassa Vimpelissä 185.5 pisteen verran ja tällä kertaa avoilimme 182,5p - eli Tiltun tavoite täyttyi, avo1 tokosta tulla napsahti. Koekausi oli siihen hyvä lopettaa, kaksi avoykkösen koiraa jäi talvitauolle kevään 2014 koekautta odottamaan.

avoykköseni :-)

Mejäinnostukseni siivittämänä sain vielä kasaan innokkaan ryhmän mejäilijöitä niin Viitasaarelta kuin Pihtiputaaltakin ja näille ryhmille pääsin jakamaan vähäistä tietouttani. Melkoiset harjoitusmejäkokeet me saimmekin aikaiseksi omalla porukalla ja ensi kevättä odotan todella innolla itsekin. Luvassa on, totuttuun tapaan, hätiköityjä koeilmoittautumisia, viime hetken hullua treeniä, epäonnistumisia ja ehkä lopulta onnistumisiakin - ja sopivassa välissä vähän nättinä näyttäytymistä.

Tervetuloa kausi 2014!

Niinno, mahtuihan vuoteen 2013 vähän muutakin harrastelua, mm. agilitytreeneissä kävimme säännöllisen epäsäännöllisesti. Valitettavasti olen agikentälläkin menettänyt Tiltusen kokonaan lapselle ja itse joudun häsläämään siellä Konstan kanssa. Selvää on, että Tiltusta olisi agilitykoiraksi, minusta EI ole agilityohjaajaksi, Tessasta olisi agiohjaajaksi ja Konsta taas ei ole parhaimmillaan agikentillä... Rallytokonkin saloihin käytiin tutustumassa, samalla parijaolla. Matchshowssakin ainakin Tiltu ja Tessa esiintyivät, muistista on pyyhkiytynyt hyvin se, kävinkö itse KonstanKehvelin kanssa kehässä... Ja lenkkeilty on, jäällä, maalla, metsässä, yksin ja  seurassa. Se täytynee myös mainita, että molemmat koirat ovat pysyneet terveinä, ei mitään sanottavaa - Tiltu tosin saisi ahneuksissaan porsastelua rajoittaa :-)

Nähdään ja kuullaan, virtuaalisesti tai livenä.