torstai, 31. joulukuu 2015

Kiitos vuodesta 2015 ja katseet kohti tulevaa

Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika tehdä vuodesta 2015 yhteenveto. Vaan mitähän siitä sanoisi...

 

Tämän vuoden aikan Inkeristä on kasvanut aikuinen koira ja valtaosa vuodesta on sitten mennytkin siihen. Että Inkerille on opetettu tapoja ja erinäisiä noutajakoiran elämässä tarvittavia asioita. On treenailtu nome- ja taipparijuttuja ja on treenailtu tokojuttuja ja rallytokojuttuja ja sitten ihan vaan niitä juttuja, joita minusta koiran nyt ylipäätään pitäisi osata. Ja Inkeristä on kasvanut ihana (melkein) aikuinen koira ja Inkerin kanssa on ollut ihana treenailla kaikenlaisia juttuja.

 

Siinä sivussa on sitten tullut treenailtua myös Tiltun kanssa tokojuttuja ja uusien tokosääntöjen tultua voimaan innostuin osallistumaan kokeisiinkin Tiltun kanssa kahden vuoden tauon jälkeen. Ensimmäisistä kokeista Tiltu saikin jopa (kiltin tuomarin ansiosta) toisen avo 1 tuloksensa ja vaikka toisissa kokeissa se kolmas TK2:een tarvittava ykköstulos jäikin aika kauas saavuttamattomiin, niin luulen kipinän taas iskeneen ja tavoittelemme sitä TK2:sta ensikin vuoden puolella.

 

Näyttelyissä ei käyty tammikuisen Kajaanin jälkeen laisinkaan, Kajaanissa Tipanen oli VET ERI, VEK1, SA ja VET VSP. Inkerikin teki Kajaanissa debyyttinsä, tosin pentuluokassa ja tuomarin ollessa aika lailla epävarma siitä, onko laisinkaan sallittua tollerilla musta kirsu saati mustat karvat korvissa ja hännässä... Katsotaan jälleen ensi vuonna onko ajatusta näyttelyissä vierailla, Tiltu nyt saattaa joihinkin näyttelyihin jo päästä ilmaiseksi joten eiköhän se Inkerikin sitten samalla mene esiintymään, meni syteen tai saveen. Konstahan on nämä näyttelytouhut saanut pallittomana unohtaa – ja veikkaanpa, ettei ole siitä yhtään pahoillaan...

 

Konsta osallistui peräti yksiin mejä-kokeisiin ja yllättäen siellä jäljestikin hienon avo1:sen 47 p ja sai nimensä Keski-Suomen noutajakoirayhdistyksen avo-luokan mestari lautaseen! Näin Konstalle avautui tie voittajaluokkaan ja eiköhän se käydä ensi kesänä vähintäänkin korkkaamassa. Oli muuten hieno jäljestyskokemus Konstan kanssa, jäljelle oli sellainen imu, että ohjauspätkän kannattelin sitä valjaista lähes ilmassa nelivedon ollessa päällä ja sen jälkeen sain vain nautiskellen jarrutella liinasta ja antaa koiran tehdä työtä, jonka se osaa.

 

Muutoin tulin harrastaneeksi koiria talkoilemalla erinäisissä kokeissa ja täytyy myöntää, että talkoilu on antoisaa ja hauskaa, eikä taatusti tule paha mieli. Kahdessa nome-kokeessa sain vieläpä oikein aitiopaikan tuomarin vierestä sihteerin ominaisuudessa ja siinä kyllä näkee koesuoritukset aivan uudella tavalla. Talkoiluakin täytyy jatkaa ensi vuonnakin, vaikka toivon toki pääseväni myös ihan koirankin kanssa kokeisiin osallistumaan.

 

Alkuvuodesta jouduin tai pääsin ensimmäistä kertaa käyttämään koirille maksamaani eläinlääkärikuluvakuutusta, kun ensin Konsta jotenkin loukkasi itsensä (selkänsä?) ihan sisätiloissa kotona ja toisen takajalan liikerata jäikin jotenkin oudoksi. Kuvissa ei näkynyt mitään, akupunktiohoito auttoi jonkin verran ja Konstaa itseään asia ei näytä vaivaavan mitenkään, joten tässä vain kuulostellaan ja katsellaan miten asia etenee. Myös Tiltu käytti omaa vakuutustaan elämänsä ensimmäistä kertaa kun hännän juuresta leikattiin patti. En tahtonut laittaa pattia tutkittavaksi, sillä pelkäsin mitä vastaus olisi voinut olla. Ainakaan toistaiseksi mitään muita vaivoja ei ole ilmennyt, joten voin olla taas suht luottavaisin mielin, että tämä täyden kympin synttäreitään juurikin nyt viettävä rakas ystäväni saa jatkaa oloaan yhtä terveenä kuin tähänkin asti. Sillä onhan minulle loistava tuuri sattunut näiden tollerien kanssa, ei mitään sairasteluja tai sairauksia tähän asti! Aivan loppuvuodesta Konstan toiseen korvaan iski vielä pahaksi äitynyt hiivatulehdus, mutta senkin suhteen näyttää nyt jo paremmalta. Toivon hartaasti ja koputan puuta, että sama terveystilanne jatkuu sekin ensi vuoden puolella.

 

Nyt on siis aika laittaa vuosi 2015 pakettiin, koiraharrastelun puolesta kävi kuin syksyn omenasadon, paljon tuli omenaa, muttei kuin muutama syöntikelpoinen. Eli monenlaista tuli tehtyä, mutta vain muutama kunnon virallinen tulos. Nyt juhlitaan Tiltun Täyden Kympin synttäreitä rakettien paukkeessa ja toivotaan kaikille menestyksekästä vuotta 2016!

Tiltu 10 v 1.1.2016  <3

FinMva Jadored´s Rebecca Rocket

P1090264.jpg

Joulun vietimme satakunnassa, Inhotun rannalla Kynäsniemessä, joutsenten seurassa

P1090290.jpgP1090280.jpgP1090267.jpg

Tiltu :-)

torstai, 28. elokuu 2014

Meille tuli taas tolleri!

Seuraavan koiran ei pitänyt olla tolleri, piti tulla joku muu rotu tytöille harrastuskaveriksi, vaan kuinkas sitten kävikään...

Mitä vanhemmaksi Tiltu tulee, sitä enemmän pidän sen luonteesta. Tiltu on ollut minulle juuri oikeanlainen tolleri, melkoinen tättärä ja hiukan tosikkokin, mutta juuri sellaisena minulle sopiva ja kovin rakas.  Ja mitä vanhemmaksi Tiltu tulee, sitä enemmän huolestun siitä, että myös Tiltun lisääntymiskykyiset sukulaiset alkavat vanhentua ja minun mahdollisuuteni saada itselleni vielä toinen Tiltun oloinen tolleri pienentyvät. Tolleripentueita en kuitenkaan ole ollenkaan sillä silmällä seurannut, sillä seuraava koirahan ei pitänyt olla tolleri, kunhan nyt toisinaan mielenkiinnosta tein katsausta pentulistaan...  Alkuvuodesta huokaisin yhtä aikaa pettymyksestä ja helpotuksesta kun havaitsin Tiltun siskopuolen tehneen pennut, joissa ei kuitenkaan ollut kuin yksi narttu ja silläkin jo siinä vaiheessa oli oma koti. Kun sitten silmiini osui se, että tämän Tiltun siskopuolen jälkeläisellä oli pennut, joiden isänä vieläpä Tiltun ja Konstan enon poika ja että pentueessa vieläpä oli pentuja vailla omia koteja, rohkaisin mieleni ja laitoin kasvattajalle viestiä.

Että niin nyt sitten pääsi käymään. Kävin katsomassa pentuja ja esittäytymässä kasvattajalle pentujen ollessa kuukauden ikäisiä marsuja, jotka jo kuitenkin vähän liikkuivat ja huusivat ja yksi pieni mustakarvainen tyttö asettui käteni suojaan nukkumaan. Ja myyty olin, kerrasta. Jokusen viikon jännityksellä odottelin, mikä pennuista meille valitaan ja niin vain kävi onnellisesti, että sitä pientä mustakorvaa lähdin loman päätteeksi kotiin hakemaan... Kävellessäni kasvattajan pihaan yksi pennuista juoksi pihan poikki suoraan syliini, pusutteli minut tervetulleeksi ja kertoi, että hän se on mukaan lähdössä - muiden pentujen pysytellessä kauempana - siis meidän pentuhan se olikin, Inkeriksi tyttöjen kanssa nimetty <3

Toivoin tyttöpentua, joka muistuttaisi Tiltua, eritoten luonteeltaan. Ja dejavu! - nyt meillä on juuri sellainen nälkäinen alligaattori, joka ei jännitä mitään ja repii sormenpäät haavoille ja töpsöttelee leluineen antenni pystyssä pitkin pihaa. Että meille nyt sitten tuli tolleri taas, Ihana Inkeri ja minä olen edelleen ihan myytyä naista.

Ja taitaa ne olla vähän muutkin tässä talossa, monta on sylittelijää.

P8110320-normal.jpgSUC55904-normal.jpgSUC55899-normal.jpgSUC55896-normal.jpg

Inkeri 9 viikkoa;

P8110361-normal.jpg

Herra harmaapaitakin on tavattu

SUC56069-normal.jpgSUC56064-normal.jpg

Inkeri 10 viikkoa;

P8180002-normal.jpgSUC56057-normal.jpgSUC56051-normal.jpg

Ihana Inkeri, sohvanvalloittaja, sydänten sulattaja <3

P8270016-normal.jpgP8240002-normal.jpgP8230032-normal.jpg

 

keskiviikko, 27. elokuu 2014

Tollerimejä 2014

Siis vihdoin pääsin SINNE minäkin, Tolerimejään Virroille. Virroille on sen verran matkaa, että päätin myös majoittua koepaikalla ja sehän oli aika nostalgista, edellisen kerran olen kyseisessä majoituspaikassa majoittunut vuonna 1997 (vai 8?), jolloin olin Golden Ringin leirillä, Santamäen Markun tottelevaisuuskoulutusryhmässä Selman kanssa ja Selma vieläpä luonnetestattiin samassa pihassa joka nyt toimi mejäkokeen keskuspaikkana :-)

Tollerimejässä oli erityisen hauskaa se, että jokainen metsään lähtevä koira oli tolleri, yllättäen :-) Ja jokainen ohjaaja tolleristi, mukavaa sekin :-) Jäljentekoparikseni sain vieläpä tollerimestaruudesta kilpailevan tolleristin, joten voin ylpeänä kertoa tehneeni mestaruusjäljen ja vieläpä juuri sen mestaruusjäljen, joka myöhemmin palkittiin parhaiten tehtynä mestaruusjälkenä. Kauhean hyvin siis osasin vetää sientä,  kunnian annan kuitenkin jäljen todelliselle tekijälle.

Konstan kanssa pääsimme metsään jäljelle nro 21, ryhmän keskimmäisinä. Ja Konstahan teki taas Konstat, eli kaksi hukkaa ennen ensimmäistä kulmaa ja sitten hyvin loppuun asti ja sorkka suussa autolle. Siis kolmostulos, plääh. Harmittaahan se, että periaatteessa hyvä jäljestäjä, mutta jäljestämisvarmuus on hukassa. Syitä voi aina keksiä, tällä kertaa mm. marjastajat, jotka juuri odotellessani edellisen jäljen suoritusta lähtivät metsään juuri meidän jälkemme kohdalta. Tosin sanoivat olleensa lähinnä siinä u:n mallisen jäljen keskellä, mutta päätellen siitä, että Konsta määrätietoisesti heti aivan jäljen alussa lähti jäljestämään jotain kohti keskikohtaa, voisin vaikka epäillä, että marjastaja oli jäljen yli kävellyt... Mutta näillehän ei mitään mahda.

Koeselostus tässä;

Tuomari Heikki Pirhonen

"Konstalle osoitetaan alkumakaus ja se aloittaa hyvin ohjattuna jäljestyksen. Vauhti on jäljestykseen sopivaa. Ensimmäisen osuuden alkupuolella määrätietoinen poistuminen jäljen oikealle puolelle, joudutaan palauttamaan. Sama toistuu toisella osuudella. Muuten jäljestetään jälkiuralla tai sen välittömässä läheisyydessä. Makaukset ei tänään kovin kiinnosta (Tähän kyllä oma huomautus, minusta aivan selkeästi pysähty molemmille makauksille ja toiselle nosti myös jalkaa, että en tiedä miten niin muka ei kiinnosta? ) Kulmat jälkitarkasti. Kaadolle tullaan hieman sivusta. Sorkan tutkii ja nostaa ohjaajalle. Tänään kuitenkin ihan hyvä suoritus lähes helteisessä säässä."

 

Pisteitä 25 ja AVO 3

 

 

Mutta tätäkin paljon paljon enemmän harmitti opastamallani jäljellä se, että hienosti jäljestäneen koiran nenä vei hukkaan asti vain viitisen metriä ennen kaatoa! Tämä koirakko palkittiin sekä Ilopilleri- että Hikipisara-palkinnolla, joten oli erittäin mukavaa ja hauskaa seurata koirakon työskentelyä - sinne melkein kaadolle asti...

 

Vaan nyt on käyty, tollerimejässä ja mennään varmasti uudelleenkin. Sitä ennen eteemme saattaa tulla muutama muukin koe, jospa vaikka joku mukavampi tuloskin.

 

 

maanantai, 21. heinäkuu 2014

mejäilyä helteessä

Kesäloman alun kunniaksi ilmoittauduin mejä-kokeisiin Sastamalaan, sillä harvoin sitä pääsee kokeisiin näin lähelle kotia... Tietenkin jo etukäteen olisi voinut arvata heinäkuun puolivälin kelit, hellelukemissa mentiin hiki tipuen ja loppujen lopuksi oli jo lähellä, ettei koira saanut lämpöhalvaustakin. Vaan mistäpä sitä aina tietää, Suomen kesä on vaihteleva ja sää on se, mikä kohdalle sattuu.

Jäljen tekeminen ei tälläkään kertaa kovin varmasti tai vakuuttavasti mennyt, mutta täytynee myöntä, että järjestäjien toimesta paikoilleen viedyt lähtömerkit olisivat kyllä olleet avuksi. Ilman niitä ja mittakaavaltaan minimaalisellakin kartalla jäljestä tuli kuitenkin ihan kelvolinen, vaikka kallioiden kiertäminen aiheutti melko monta mutkaa matkaan... Jälkiparikseni sattui jo ennestään tuttu ja onhan se jäljenteko aina rankkaa mutta tavattoman antoisaa ! 

Koepäivä koitti hikisen helteisenä ja vaikka meille sattuikin jo päivän toinen jälki, oli keli jo siinäkin vaiheessa todella painostava. Konsta läähätti reippaasti jo jäljelle mennessä vaikka kastelin ja juotin sitä mielestäni aivan urakalla. Jäljestystyöhön lähdettiin Konstamaiseen tyyliin innokkasti ja sain jälleen jarruttaa aivan kunnolla menoa ainakin siihen ensimmäiseen hukkaan asti... Sillä niinhän siinä taas kävi, tarkastuslenkki venyi pidemmäksi, vastaan tuli herkullisempi jälki ja juuri kun tuomari kutsui meitä takaisinpäin, kuulin miten joku otti siivet alleen koiran edessä... Jälkeä jatkettiin sitten ohjauksen jälkeen ensimmäiselle kulmalle, jonka merkkasi ihan kivasti, hyvä Konsta! Toinen pätkä jäljestettiin jo rauhallisemmin ja ihan ok, vaikka yhdellä pikkutarkistuksella vastaan tulikin niin sankka puska, että siihen jäi ohjaaja kiinni ja tuomari nappasi liinasta kiinni siksi aikaa, että pääsin irrottautumaan puskasta :-)

Toisesta kulmasta Konsta sitten valitettavasti ajautui jälleen siivekkään jäljille ja jälleen kuulin siipien havinan tuomarin kutsuessa koiran pois.  Loppujäljen maasto yhdistettynä helteeseen olikin sitten sellaista että oikeastaan oli onni, että hukat oli jo haettu eikä toiveita kunnon tuloksesta ollut. Nimittäin koko kolmas suora oli pientä kaadettua tikkua poikittain, koira haki reittiä sivummalta ja otti välillä neliraajaloikkia päästäkseen risukosta yli. Väsytti itsensä siinä sitten pomppiessaan jo niin, että näin miten etsi ojantapaisista vettä kuumeisesti ja vedenetsinnässä ajautui lopulta myös kaadosta ohi tien varren ojan pohjalle ja siitä kolmas hukka. Haimme kuitenkin vielä sorkan suuhun, mutta kertonee koiran voimien tasosta, ettei koira joka rrrakastaa sorkkaa jaksanut sitä kuitenkaan kauan kantaa. Onneksi lähellä oli lammikko, johon sain koiran seisomaan, siinä se varttitunnin läähätti, joi ja läkätti, kunnes alkoi palautumaan.

Koeselostus, tuomari Juhani Heikniemi.

Alku osoitetaan ja Konsta ohjataan jäljelle. Työskentely on sekä maa- että ilmavainuista. Vauhti on sopivaa. Ensimmäisellä suoralla poikittaisten riistanjälkien tarkistus aiheuttaa hukan. Jälkitarkasti kulmalle, joka merkataan.  Toisella suoralla isompia ja pienempiä tarkistuksia jäljen sivuille. Kulmalta suoraan ja hukka. Makaus jää merkkaamatta. Kolmannella suoralla ryteikköinen maasto aiheuttaa hieman paremman kulku-uran hakua jäljen sivulta, muuten hyvää jäljestystä. Läheltä kaatoa kaartaen pois jäljeltä tiele eikä palaa. Koe keskeytyy kolmanteen hukkaan.

Eli nolla tuli, paska reissu mutta tulipahan tehtyä. Ei vaan, kyllä mejäily on niin omanlaisensa laji, rankkaa mutta antoisaa, aivan huippusakkia ja omanlaisensa tunnelma, että paskankin kokeen jälkeen tahtoo heti uudestaan!  Helteessä hillittömästi hikoiltuaan on jo kotia kohti ajaessaan sitä mieltä, että uusiksi, heti!

sunnuntai, 6. heinäkuu 2014

Mejä 6.7.2014

Vietimme Konstan kanssa jälleen antoisan mejäviikonlopun, johon sisältyi kyllä paljon muutakin mukavaa, johon ehkä palaamme myöhempänä ajankohtana ;-)

Jäljentekoparini olikin tällä kertaa voi-lukan jäljestäjä, joten pääsin siis mukaan tekemään voi-jälkeä ja sehän oli mukavaa. Ei niin mukavaa kyseisellä jäljellä oli kyllä monen kesän jälkeen ensimmäinen näkemäni käärme, HYI!

Arpaonni oli Konstalle tänään suotuisa ja pääsimme aamun ensimmäiselle jäljelle. Koe aloitettiinkin jo klo 6.00, joten olipa muuten aika mukavaa, että yövyimme koepaikalla, vaikkakin kovin alkeellisissa oloisssa ja epämukavalla patjalla... Vähän jännitin sitäkin, miten Konstaan vaikutti pitkä viikonloppu reissun päällä, mutta vielä mitä, tänään jäljestäminen vaikutti vaivattomalta ja innostuneelta, vaikka harmittavasti matkalle sattuikin yksi hukka (jolla matkalla myös toinen kulmamakaus) ja se pudotti tuloksen AVO 2:een.

Koeselostus;

Konsta ohjataan verijäljelle, jota etenee sopivaa vauhtia (oma huomautus; jarrutin Paljon!) pääosin maavainulla. Ensimmäinen osuus ja kulma tarkasti makaus merkaten. Toisella osuudella Konsta tekee laajahkon lenkin jäljen sivuun (oh; tuomari kertoi minulle paikalta lähteneen pöllön hijaisin siiveniskuin, itse en sitä havainnut, mutta ymmärsin kyllä koiran ruumiinkielestä olevan kysymys jostain siivekkäästä), muuten mennään tarkasti. Toinen kulma ohitetaan ja koira jää pyörimään jäljen ympärillä, mistä hukka. Kolmas osuus hyvin. Noutaa sorkan.

Pisteet jakautuivat tällä kertaa seuraavasti;

jäljestämishalukkuus (0-6)         5

jäljestämisvarmuus (0-12)          8

työskentelyn etenevyys (0-10)    7

lähdön, kulmausten, makausten ja kaadon selvittämiskyky sekä tiedottaminen  (0-14)    9

käyttäytyminen kaadolla (0-3)     3

Yleisvaikutelma (0-5)                   4

Yhteensä 36 pistettä ja AVO 2, tuomarina Olavi Nurmiranta.

Tuomarikin tuntui tykkäävän kyllä Konstan jäljestämisestä tänään ja se yksi hukka harmittaa nyt jälkikäteen vietävästi. Mejäily on siitä hauska laji, että aina voi syyttää riistan jälkiä tms. , mutta ennemmin olisin tällä kertaa sitä mieltä, että hukka tuli, koska Konsta ajautui jäljen sivuun vähän ennen kulmaa ja sai sitten kulman hajun nenäänsä/ymmärsi itse olevansa väärillä jäljillä ja kulmalle palatessaan ajautui lähtemään takajäljelle, koska jälki oli siinä kohdin vielä Konstan koskematon. Niin tai näin, en ehtinyt kuin kutsua koiran pois takajäljeltä, kun se jo itse omatoimisesti jatkoi jäljestystä eteenpäin, hukka oli kyllä jo tuomittu ja näin nyt kävi, tällä kertaa.

Konstalla on kasassa nyt värisuora, 4 koetta ja 4 eri numeroista tulosta, kertonee jäljestämisvarmuuden puuttumisesta vielä vaikka taito on. Odotamme molemmat innolla seuraavaa koetta, palo mejään on sekä koiralla että ohjaajajalla suuri! Ja eritoten ohjaajalla olisi paljon petraamista jälkine merkitsemisessä ja opastamisessa...