Godwin´s Kindly Kicshaw "KITI"

12.9.1991- 24.2.1996

Kiti oli ensimmäinen koirani, ensimmäinen kultaiseni. Kitiä kultaisempaa koiraa tuskin koskaan kohtaankaan, Kiti oli niiiin kiltti ja niin valloittava persoona kuin vain kultainen olla voi. Kiksun kanssa otin koiraharrastukseni ensi askeleet, ensimmäiset koulutukset, ensimmäinen tokokoe, ensimmäiset näyttelyt...

Kiti-pieni tuli minulle vahingossa. Koira oli saatava ja sattumalta tuttavan tuttavalla olikin vajaa puolivuotias kultaisen pentu sekä eläkeläislapukka kotia vailla. Ja vaikka ei minun kultaista noutajaa pitänytkään hankkia, muuttivat meille nämä molemmat kotia etsineet, Santra lapukasta tuli äitini kotikoira ja Kitistä minun Ensimmäinen Koirani.

Kitillä oli synnynnäisiä vaivoja, sen virtsatiehyet olivat sijoittuneet virtsarakon ryppynarun ulkopuolelle ja tämä oli korjattu leikkauksella jo pikkupentuna. Valitettavasti vika ei täysin korjaantunut koskaan, ajoittaista vuotamista esiintyi jatkuvasti ja tästä johtuen esiintyi myös virtsatietulehduksia yhtenään. Virtsarakon ja kohdun välille oli myös kasvanut kiinnikkeitä, jotka aiheuttivat kipua juoksun aikaan ja niinpä Kitiltä poistettiin kohtu heti ensimmäisen juoksun jälkeen. Tuossa leikkauksessa paljastui myös heikko kohta laskimossa - onneksi, sillä se pystyttiin korjaamaan saman tien. Virtsan tiputtelu pysyi aisoissa hormonilääkityksellä, joka taas aiheutti urosten ylenpalttista kiinnostusta...

Monista vaivoistaan huolimatta saimme elää Kitin kanssa iloista elämää melkein 5 vuotta. Harrastimme tokoa ja pk-hakua Saarijärven käyttökoirien innostavassa porukassa, kilpailimmekin tokossa alokasluokan verran. Kiti osallistui kanssani tallitöihin, istui terävänä kanssani harjoituskärryissä ja jahtasi pikkulintuja lantalassa. Mummolassa Kiti vaani keskittyneesti pupuja ja kammoksui kissoja - vaikka oman kissamme kanssa olikin hyvää pataa. Myöhemmin Kitin seuraksi tuli Suuri Sakemannimme Bonu ja Kiti oli mukana myös Santun elämän ensitaipaleella.

Alkuvuonna 1996 Kiti kuitenkin meni yhä heikompaan kuntoon ja Kitin munuaisten todettiin toimivan huonosti jos ollenkaan. Helmikuussa 1996 päästimme sitten Kitin kärsimyksistään ja hautasimme sen Lassilaan, järvimaisemaan omenapuun alle.

Kiti tulee kulkemaan mukanani aina, ihana pieni kultainen koirani, enkelinä olkapäällä.

 

Hirsipirtin Sentraali Santra "SANTRA"

Santra ei ollut siis omani, vaan asusti äitini luona synnyinkodissani. Santra teki kuitenkin lähtemättömän vaikutuksen - että labradorinnoutaja voi ollakin niin tyyni, niin rauhallinen ja niin - paksu...

Santrasta pitivät kaikki, Santra oli kaikkien ystävä. Santralla oli myös omia hauskoja hassutuksiaan - sen bravuuritemppu oli naapurin kompostille livahtaminen ja näyttävä kotiinpaluu :) Santra osasi myös liueta lenkkeilystä heti tilaisuuden tullen, tarkkana sai olla, jotta sai sen pysymään matkassa. Santran kuorsaaminen unessa oli sekin omaa luokkaansa ja unessa se juoksi enemmän kuin hereillä koskaan.

Santra eli pitkän elämän onnellisena oloneuvoksena ja nukkui ikiuneen 14-vuotiaana.

Santra-muori murmeliini, pullukka pallukka possuliini, paikkansa muistoissani lunastanut.

 

Bonanza "BONU"

Bonu oli se Suuri Salskea Saksanpaimenkoira, josta olin aina haaveillut. Valitettavasti Bonulla oli myös äärimmäisen suuri puolustushalu ja sen kanssa eläminen asutusalueella oli suorastaan ympäristölle vaarallista.Niinpä Bonu vietti lopulta vain pienen osan elämästään meidän kanssamme, mutta kuului perheeseen kuitenkin koko elämänsä ajan.

Omia ihmisiään Bonu rakasti kaikesta sydämestään ja se oli valmis tekemään omiensa vuoksi mitä tahansa. Donksu oli pitkäkoipinen honkkeli, hauskan näköinen lurppakorva ja kuitenkin varsin vaikuttava otus - 40 kiloa räjähtävää voimaa ja Suurta Suuta. Bonun kanssa harrastimme tokoilua omaksi iloksemme ja pk-jälkiäkin ajettiin huimalla vauhdilla. Loppuelämänsä Bonu kuitenkin eleli maalla äitinsä ja sisartensa kanssa ja aivoinfarkti vei sen 11 vuoden iässä ikiuneen.

Bonu Suuri Suojelijani, Pitkäkuono Koipeliini - koskaan en sinua unohda.