Mitähän tuokin sanonta tarkoittaa, laiteta minne? Joka tapauksessa yritetty on taas, montaakin asiaa ja heikohkolla menestyksellä, mutta yritetty on, joten ei saa laittaa...

Elokuulle olin onnistunut ilmoittautumaan joka viikonlopuksi jonnekin ja kaikki harrastusmuodot olivat edustettuina. Joskus yritys aiheuttaa suuren pettymyksen ja näinhän kävi jälleen yrittäessäni Konstaa taivuttaa Jämsässä 13.8. Ja syy pitänee ottaa omille niskoille, sen verran hienosti Konsta kuitenkin on harjoituksissa toiminut, mutta reagoi minun jännitykseeni hyvin vahvasti esittäen minulle monenlaista rauhoittelukeinoa :-/ Ja nyt jos koskaan myönnän jännittäneeni ja hirveästi, odotukset olivat niin korkealla ja itse asettamani tavoitteet niin vahvat, että jännitys alkoi jo edellisenä päivänä ja teki minusta melkoisen hermoraunion.

Kokeen kulku meni kuten aiemmatkin yritykset. Konsta käyttäytyy rauhallisesti, suhtautuu laukauksiin rennosti ja kiinnostuneesti. Vesityö hoituu, eivätkä sitä häirinneet lumpeenlehdetkään, lokit rantautuvat kevyeellä otteella siivestä. Eikun sinne hakuruutuun, jonne se aina tyssää ja tyssäsi nytkin. Tällä kertaa Konsta toi heittovariksen kyllä, mutta sen jälkeen haku ei käynnistynyt ollenkaan eikä yhtään muuta varista alueelta palautunut. Kyllähän se siellä juoksenteli ja merkkaili ja paikallisti pari varistakin, käveli ja merkkaili... Ja merkkaili ja merkkaili... Ja se oli sitten siinä. Pyysin saada noudattaa vielä yhden, jotta koetilanteeseen ei aina liittyisi se noutamattomuus ja kun yksi kokeen toimihenkilöistä vain käveli kohti varista, Konsta nouti sen iloisesti. Että mikä siinä mättää! Pettymys oli Suuri, vitutus vielä suurempi.

Koepöytäkirjassa lukee näin;

Sosiaalinen käyttäytyminen; rauhallisesti käyttäytyvä uros

Hakuinto; hakee heitetyn variksen, mutta tänään koiralla ei hakutyöskentely aukea laisinkaan ja koe keskeytyy.

Noutohalu; nähdyillä hyvä 

Nouto-ote; Lokeilla hieman pinnalliset otteet, myös heitetyllä variksella

Palauttaminen; palauttaa lokit rantaan

Reagointi laukaukseen; kiinnostunut

Itseluottamus ja aloitekyky;-

Yhteistyö; hyvässä yhteistyössä ohjaajan kanssa

Yleisvaikutelma; tekee tänään hyvän vesityön, mutta koiralla ei tänään ole motivaatiota hakutehtävästä suoriutumiseen.

 

Seuraavana viikonloppuna tokoilin Tiltun kanssa, lähtöasetelmat olivat sellaiset, etteivät odotukset olleet kovin korkealla ja sitäpaitsi tokoilu on vaan kivaa, ei se minua niin hirveästi hetkauta suuntaan tai toiseen tuleeko tuloksia tai minkälaisia. Ja kaikista virheistä voi syyttää vain itseään, heikosti motivoitunutta ohjaajaa, joka on perin laiska treenaamaan - Tiltussa ei ole ikinä mitään vikaa. Toki pientä kutitusta vatsassa on aina ja paikallaolo piilossa on se pahin, polvet tärisevät ja hengitys salpautuu ...

Tulos oli ihan odotettu, Avo 122,5 p ja 3.-tulos, koepöytäkirja näyttää selityksineen tältä;

1.Paikalla makaaminen     -  9 - nousi ylös hitaasti, tosin en antanut kuin yhden käskyn. Paikallaan se pysyy, no problem.

2. Seuraaminen taluttimetta  - 9 - Tiltu osaa seurata ja sen seuraaminen on ihan hyvää. Pieniä puutteita ja vinouksia perusasennoissa + niskavikainen ohjaaja :-)

3. Maahanmeno  - 6,5  - siis kyllähän se maahan menee, perusasennot, ohjaajan pää...

4. Luoksetulo - 0 - ohjaaja oli hämmentynyt, kun oli harjoitellut luoksetulon lähtöä aina maasta. No ei selityksiä, kun ei pysähtynyt niin ei pysähtynyt ja ne perusasennon virheet, nollaksi meni.

5. Seisominen - 6,5 - kyllähän se seisomisliike itsessään tapahtuu, kovin heikosti vaan on harjoiteltu liike loppuun asti ja koira lähtee matkaan ohjaajan palatessa koiran taakse...

6. Noutaminen - 7 - ja noutajahan noutaa, se ei ole ongelma, mutta minne se sen kapulansa kanssa istuu ja miten vinoon, se on pieni ongelma - ainakin tuomarille :-)

7. Kauko-ohjaus - 9,5 - meni hyvin, en selittele. Perusasennon vinous tai jotain vei puolikkaan pisteen, mitäs me puolikkailla :-)

8. Estehyppy - 0 - Jos koira ei ole koko kesänä nähnyt hyppyestettä, taitaa nolla olla ihan odotettavissa. Hups...

9. Kokonaisvaikutus - 9 - tuomarin mielipide, hyväksytään :-D

 

On Tiltun kanssa tokoilu silti mukavaa ja mukavaa oli myös se, että huikea joukkueemme päihitti Pihtiputaalaiset pitkästä aikaa ja saimme kantaa Maurin Maljan välillä Viitasaarelle! Ja ennenkaikkea, Konstan sisko Muska tavoitti alo1-tuloksen, mahtavaa!

 

Elokuun viimeisin viikonloppu sitten näytelmöitiin. odotukset tähän näyttelyyn olivat taas Tiltun osalta hiukan korkealla, Tiltu kun ei enää tarvitsisi kuin sen yhden ainoan sertin ja pääsisimme juhlimaan valiota... Vaan toisin kävi, pitää muistaa, ettei ala ahnehtia... Sertin nappasi nenämme edestä nuori mutta kaunis koira, pentueesta, jonka perään lähes kuolasin niiden syntyessä. Eli Tiltu siis Käy Eri, Käk 1, Sa, PN2 ja varaserti, tälläisellä arvostelulla;

Hyvä rakenne, hyvä nartun pää, kaunis kaula, hyvä ylälinja ja häntä ja rintakehä ja kulmaukset. Liikkuu hyvin.

Niin kävi se Konstakin kehässä, sai uroksista ainoana Erin, muttei SA:ta tällä kertaa. Konstan arvostelussa lukee näin:

Hyvä ilme, hyvät mittasuhteet. Kaunis kaula, hyvä häntä ja rintakehä. Saisi liikkua hieman paremmin edestä. Kevyt luusto, hyvä väri ja karvanlaatu. Seisoo edestä ahtaasti, kääntää tassut ulos.

 

No joo, näytelmätulokset eivät minua suuremmin hetkauta suuntaan tai toiseen, aina on kuitenkin kyse kyseisen tuomarin päivän mielipiteestä ja se nyt on mikä on. Voisihan sitä toki esiintymistäkin enemmän treenata... Mukava olisi ollut valiota juhlia, mutta päivän paras anti oli päästä kasvattajan luokse treenaamaan :-)

Että tälläistä yritettiin elokuussa, nyt käännetään nenät kohti syksyä ja katsotaan mitä keksitään :-)