Kävinpä katsomassa tälläisiä;

Voiko näitä kukaan vastustaa

Läjäpäin pieniä varpaita, pennuntuoksua ja tietysti huolehtiva äiti

yksi pieni piiloutunut

Ja Itu-äiti koviakin kokeneena valvoo ja huolehtii "mites ne syntymäpainot nyt menikään"

Pienten papujen alkutaival ei ihan helpolla alkanutkaan, mutta toivottavasti pahin on takana ja Ninakin saa nukkua öisin. Ainakin nyt pienet massut pullottivat ja tuhina oli tyytyväistä.

Meillä on nyt tyttö-poika - dilemma, joka taitaa päättyä vasta siihen, että Nina määrää meille jomman kumman. Kotimatkan mieheke keksi pennulle kutsumanimeä, että sulattaa tuollainen kiemurteleva kasa isonkin miehen :-) Kotona minut haisteltiin taaaarkkaaaan, häntä vispaten. Taitaa Tiltu aavistaa, että saa kohta leikkikaverin, jomman kumman.

Minusta ei sitten pidä puhuakaan, taisi jäädä pala sydäntä tuonne Karttulaan.

Näin se menee, toisaalla karvaisia ystäviämme poistuu keskuudestamme, toisaalla niitä syntyy lisää. Toisinaan kaikki menee kuin oppikirjan mukaan, toisinaan pienten tassujen hoivaaminen vaatii hoivaa ja unettomia öitä. Mutta ihania ne ovat, niin varpaat käyttämättömän vaaleanpunaisina kuin kulkemisesta karheina.

Mutta miten, miten sen 7 viikkoa saa kulumaan?